tiistai 2. heinäkuuta 2013

ILVES 13!

Lotta:
Moi ajattelin tulla vähän päivittelemään tätä nyt kesälomalla niin ei olisi niin tyhjä! :D Eli niinkuin otsikkokin kertoo niin aiheena on heinäkuun lopussa oleva Hämeen partiopiirin piirileiri. Se on siis kaikkien Hämeen partiopiirin lippukuntien yhteinen suurleiri. Leirin nettisivujen mukaan sinne on tulossa noin 4000 leiriläistä, joten kyseessä ei ole mikään PIENI leiri!

Niille jotka eivät kuulu partioon kerrotakoon, että on olemassa monen tyyppisiä leirejä:
Lippukuntien omat leirit ja ryhmien/vartioiden/joukkueiden/laumojen omat leirit, sitten on piirileirejä (johon siis osallistuvat ainakin kaikki piiriin kuuluvat), Finnjamboreet joihin osallistuvat kaikki piirit ja yleensä myös ulkomaalaisia ja Jamboreet ovat sitten KOKO maapallon partiolaisten yhteisiä leirejä. Noita kolmea viimeistä leirityyppiä järjestetään yleensä noin  3-5 vuoden välein riippuu vähän. Viimeisin Finnjamboree oli Kilke 2010 ja viimeisin Jamboree järjestettiin Ruotsissa 2011. Seuraava Jamboree järjestetään Japanissa 2015. (Jos kiinnostuit käy tsekkaamassa lisää tietoa tästä ja tästä)

Mutta siis takaisin aiheeseen! Ilveksellä meidän lippukuntamme majoittuu Tampereen Härmälän haukkat poikalippukunnan kanssa alaleiri Warnerissa. Eli koko leiri on jaettu viiteen alaleiriin: Warneri, Universaali, Paramauntti, Foksi ja Risney, joka on perheleiri. Ja kuten nimistäkin jo päättelette leiri teemana ovat elokuvat. Leirin aikana kaikki suorittavat oman ikäkautensa ohjelmia. Sudenpennuilla on lyhyempi leiri ja ihan omat ohjelmat, mutta seikkailijat, tarpojat, samoajat ja vaeltajat suorittavat melkein samanlaisia ohjelmia. Leirillä on eri ohjelmalaaksoja, joissa tehdään erilaisia elokuviin liittyviä asioita esim. Äksönlaakso ja HOO2OO.

Samoajat (eli me) suorittavat leirin aikana kahden päivän pestityön. Minä ja Tiina menemme leirikahvila Juurakon Huldaan töihin, Firosa ja Emppu menevät Äksönlaaksoon ja Julia menee Mäk Kaivertajaan. Pesteistä saamme enemmän tietoa itsekkin vasta leirillä :).

Suurleirit eroavat paljon pienemmistä leireistä ei vain sillä, että niille osallistuu tuhansia ihmisiä enemmän vaan myös järjestelyt ja kaikki ylimääräinen on "hienompaa". On ilmeisempää, että suurleireille on helpompi toteuttaa kaikenlaista erikoista kuten kahviloita ja jäätelökioskeja ja partiovaruste kauppoja. Myös ohjelmiin on panostettu enemmän ja nykypäivänä leireillä some on yhä tiiviimmin käytössä. Mun mielestäni on hienoa, että tehdään kaikkea erikoista ja erilaista, jotta leiri jää paremmin mieleen, mutta kun tehdään isoja suunnitelmia myös niiden epäonnistumisen riski kasvaa. Uskokaa pois on niitäkin leirejä nähty missä ihmiset jonottavat 5 tuntia haikin ruokajonossa... Ja näitä tarinoita löytyy lisää. Kaikki ei välttämättä aina mene niin kuin suunniteltiin, mutta tärkeintä leirillä on yritys ja varsinkin TUNNELMA! Hyvä seura on kaiken a ja o! :)

En tiedä enään mitä muuta pitäisi kertoa.. me magut odotetaan todella paljon tätä leiriä ja toivotaan, että se täyttäisi meidän odotukset! :D Jos kiinnostuit enemmän käy tsekkaamassa lisää tietoa sivuilta! Leirille pääsee vielä päivämaksulla, joten eikun ilmottautumaan! Jos mieleesi tulvi kysymyksiä kommentoi ihmeessä tai selvittele itse ilveksen sivuilta tästä!


Kuva Ilveksen sivuilta.

Meistä pitäisi kuulua vielä ennen leiriä, kun menemme lippukuntamme leiripaikalle Lopelle viettämään kesäpäivää ja tekemään Ilveksen ennakkotehtäviä :) Siihen asti hyvää kesää! :*

2 kommenttia: